Pentuetapaaminen
Lauantai meni Hopeametsän T- pentueen tapaamisen merkeissä ja paikalle pääsi neljä pentua kuudesta: Koda (H. Tupsunaava), Nuka (H. Tupasvilla), Viiti (H. Tundrasara) ja Viuhti (H. Tuliheinä). Kouluttajana toimi käyttäytymisanalyytikko Anna Rimppi, ja kokoonnuimme Doxx-areenalle.
Kuvassa vasemmalta oikealle: Koda, Nesla, Viiti, Nuka ja Viuhti.
Treenasimme neljä tuntia aika intensiivisesti ja pidimme pari vähän pidempää taukoa. Mukava oli huomata, että kaikki pennut olivat ystävällisiä, rohkeita ja rauhoittuvat hyvin omalle paikalleen. Neslallekin tämä oli ensikosketus agilityyn. 🙂
Päivän kulku oli seuraavanlainen:
Aluksi
- Toisen koiran kohtaaminen eli pidetään huoli koko ajan vain omasta koirasta. Ts. jos vieras koira tulee luokse, omistaja hakee heti koiransa ja keskitymme koko ajan vain siihen omaan koiraan.
- Taukojen pitäminen. Treenien välissä koira omalle paikalleen (sermeillä eroteltuihin) looseihin omille matoilleen.
Palkkaaminen
- Palkan paikka (Palkka koiran puolelta ja eteenpäin vieden eli palkkaus ei pysäytä vauhtia.)
- Vahvistetiheys (Teimme 10 palkan treenejä, enimmillään 30 palkkaa ja pieni tauko.)
Hallintatreenit
- Tauon paikka (Vuoron odottaminen omalla alustalla.)
- Nappaa pannasta (Pannan käsittelyn sietäminen ja sen koskeminen kannattavaksi koiralle. Jos koira ei ole tottunut siihen, että pannasta pidetään kiinni, se kiihdyttää koiraa. Koira kiihtyy odottaessaan kivaa rataa ja pannasta kiinni pitäminen sen pois ottamista varten muuttuu rankaisevaksi koiralle.)
- Ympyrätyöskentely (Koira saadaan seuraamaan hartialinjaa ja kääntymään radalla sen mukaisesti.)
- Lähtölinja (Koira oppii odottamaan lupaa radalle.)
- Vapautus (Koiralle annetaan lupa lähteä toimiin.)
- Juokse vahvisteelle (Koira etenee niin kauan kuin omistajan liike jatkuu.)
- Vahvistealue (Koira hakeutuu omistajaa kohden.)
Kuljetus
- Herkkumagneetti.
- Pannasta kuljettaminen.
- Leikkimällä kuljettaminen.
- Käskyn alla kuljettaminen.
- Lennosta lähteminen (pannasta).
Estetreenit
- Eteneminen ohjaajan kanssa (Hyppyesteet)
- Mennään alitse (Putki ja rengas)
- Odotetaan lupaa (Kontaktiesteen alkeita ja pöytä)
Jos haluaa perehtyä lisää näihin positiivisiin menetelmiin, kannattaa tutustua seuraaviin teoksiin:
Eva Bertilsson ja Emelie Johnson Vegh: Agility right from the Start.
Susan Garretin Perfect recal -verkkokurssi.
Greg Derretin hallintakurssi.