Tänä vuonna poropaimennustaipumustestaus oli todella erityyppinen kuin aikaisempina vuosina. Mielestäni uudistunut testi on hyvä ja tervetullut askel kohti paimennustaipumusten testausta ja säilyttämistä. :). Olen ollut Muskan kanssa poropaimennuskokeessa ja poropaimennuskilpailussa.

Muskan kanssa olen käynyt myös muutaman kerran lammaspaimennuksessa. Uusi poropaimennustaipumustesti – joka siis korvaa vanhan poropaimennuskokeen – muistutti enemmän kokemustani Muskan ensimmäisestä tutustumisesta lammaspaimennukseen, vaikka silloin kyseessä ei ollutkaan paimennustaipumustestaus. Koira kytkettiin pitkään liinaan ja poroja ei liikuteltu kuin siirtymällä koiran kanssa niiden pakoetäisyydelle, minkä jälkeen odotettiin kunnes porot rauhottuivat.

Nesla oli alussa yli-intensiivinen ja silloin poroilla oli suuri pakoetäisyys. Kun Nesla saatiin rauhoittumaan, porojen pakoetäisyyskin pieneni. Porojen pakoetäisyyteen vaikuttaa koiran lisäksi myös ovatko porot tottuneet koiriin vai ei. Koiriin tottumattomat porot voivat paineistettuna yrittää aitojen yli tai läpi. Koiriin tottuneet porot, ns. koiraantuneet, taas voivat “nuijia” koiria aidassa.

Lauantain poropaimennuskilpailuun osallistunut porokoira Flinko

Kun otetaan huomioon yhtälö, että A) koira näkee poroja todennäköisesti ensimmäistä kertaa, ja B) poro on puolivilli eläin, paras tapa toteuttaa poropaimennustaipumustesti on porot aidassa ja koira liinassa. Silloin voidaan parhaiten vaikuttaa siihen, että sekä porot että koirat ovat turvassa. Porot olivat todella rauhallisia poropaimennustaipumustestissä, joten uskon, että sekä porojen että koirien kannalta tilanne oli varmasti stressittömämpi kuin aikaisempina vuosina poropaimennuskokeessa. Jos jatkossakin halutaan järjestään poropaimennustaipumustestejä, en keksi mitään muuta hyvää vaihtoehtoa kuin tämän nykyisen, uudistuneen, menetelmän.

Tänä vuonna poropaimennustaipumustestistä sain siis osallistujana todella paljon irti, vaikka olenkin todella pihalla kaiken paimennukseen liittyvän suhteen. Koko koiran aidassa olon aikana tuomarit kommentoivat mitä tapahtui ja miksi teimme tietyllä tavalla. Mieleeni jäi muun muassa termi ohjauspaine! 😀 Sitten saimme vielä testin jälkeen suullisen palautteen ja mukaan kirjallisen arvostelun.

Kritiikkiä sai joidenkin koirien haukkumisen rajoittaminen, koirien testaaminen liinassa, Suositellaan testattavaksi uudelleen -tulokset ja lammaspaimenmaisuus. Joillakin koirilla haukkumista rajoitettiin, jos se paineisti poroja liikaa. Porokoirat osaavat säädellä omaa toimintaansa – myös haukkumista – ja tästä joitakin ihan hyviä esimerkkejä näkyi sitten lauantaina poropaimennuskilpailussa. Taipumustestissä toki ymmärrettävää on, että koira – joka näkee jopa ensimmäisen kerran elämässään poroja – ei välttämättä osaa vielä säädellä omaa toimintaansa ilman käskyttämistä.

Toinen kritiikin aihe oli, että koirat testattiin liinassa. Kuulin muun muassa sellaista kritiikkiä, että liinassa koirille ei anneta mahdollisuutta paimentaa ja näin ollen testissä ei mitata koiran paimennustaipumusta. Paimennustaipumus on kuitenkin paljon muutakin kuin kaikkien havaitsema hakukaari tai haukkuminen, ja jos tarkoitus on testata nimenomaan taipumusta, silloin on toisarvoista näkeekö yleisö sen vai ei. Henkilökohtaisesti uskon, että tuomarit näkevät koiran poropaimennustaipumuksen, sen mitä koira sillä hetkellä ilmentää. Toisena tuomarina toimi Sinikka Kumpusalmi-Kankkunen, jolla itsellään on ollut porokoira ja joka sekä kouluttaa että tuomaroi paimennuksia yli rotu- ja maarajojen. Toisena oli poromies Ahti Mustonen, jolla on myös vankkaa kokemusta porokoiran työkäytöstä ja kouluttamisesta.

Aikoinani kävin katsomassa turistina lammaspaimennusta. Minulle se näytti siltä, että siinä on sunnuntaikävelyllä lammaslauma + koira ja ohjaaja / paimen. Mutta jos miettii tilannetta, että oltiin aitaamattomalla alueella ja lampaita liikuteltiin siinä eessun taasun, kyse oli paimennuksesta. Toinen esimerkki voisi olla, kun aloin perehtymään operanttiin ehdollistamiseen. En vain aluksi ns. nähnyt, mikä oli se oikea hetki palkata. Kanakurssilla, jos halusin, että kana nostaa tietyn pallura-esineen, minun piti tuijottaa kanan takaraivoa ja naksauttaa juuri oikeaan aikaan. Kukaan asiaan perehtymätön, ulkopuolinen tarkkailija, ei olisi nähnyt harjoituksessa mistä palkataan. Kolmas esimerkki tulee mieleen hajuerottelusta. Perusteet voidaan tehdä olohuoneessa tai aarniometsässä. Kyllähän perusteiden tekeminen aarniometsässä tuntuu – ja näyttää videolla – hienommalta kuin olohuoneessa, jossa on ruma muovimatto. Mutta perusteet ovat samat, vaikka ympäristö olisi eri. Ja nyt kyseessä oli nimenomaan poropaimennustaipumusten testaus eikä paimennuskoe.

 

Lauantain poropaimennuskilpailuun osallistunut lapinporokoira Suopunkitytön Viuvalon Vosa.

Keskustelutilaisuudessa herätti paljon kommentteja Suositellaan testattavaksi uudelleen -tulokset. Valitettavasti tuomarit eivät päässeet paikalle vastaamaan. En oikestaan voi ottaa tähän kantaa, koska koirani sai Hyväksytyn ja en kuullut kuin yhden STU-koiran arvostelun. Se sai Suositellaan testattavaksi uudelleen, koska oli niin leikkisä ja pentumainen. Oli mielestäni tosi mukava ja hauska nuori uros! 🙂 Perjantaina puolet sai tulokseksi STU ja puolet Hyväksytty. Henk. koht. en pidä tulosta STU mitenkään huonona. Mielestäni arvostelun osa-alueet kertovat enemmän kuin lopputulos – kuten näyttelytuloksissakin tai luonnetestissä. Luonnetestin loppupisteet eivät kerro mitään koirasta, jotain voi päätellä osa-alueista, esimerkiksi luoksepäästävyydestä ja laukausvarmudesta. Ominaisuudet eivät ole muuttumattomia! Mielestäni poropaimennustaipumustestin pitäisi olla täysin erillinen poropaimennuskilpailusta. Taipumustesti olisi kaikille avoin, mutta kisaan voisivat osallistua vain paimennustyökäytössä olevat lappalaiskoirat tai lappalaiskoirat, jotka jo kisaavat / aktiivisesti harrastavat paimennusta. Poropaimennustaipumustestissä hyväksytyn koiran ei tulisi mielestäni päästä automaattisesti kisaamaan.

Yksi kritiikin aihe oli myös se, että vaikutteita oli liikaa lammaspaimennuksesta. Oma näkemykseni on, että poro on puolivilli eläin, toisin kuin lammas, mutta silti niiden kanssa suoritettavat tehtävät vaativat koiralta jokseenkin samoja ominaisuuksia, joita paimennukseksi kutsutaan. Ja mielestäni näitä ominaisuuksia on helpoin tarkastella metsästyskäyttäytymisketjun avulla. Nykyään tutkitaan metsästyskäyttäytymisketjuun liittyvien käytöksien periytymistä todella vähän. Raymond ja Lorna Coppinger ovat tehneet jotain tutkimuksia aiheesta, ja Tuire Kaimio kirjoittaa metsästyskäyttäytymisketjusta, mainiten myös lapinporokoirat, kirjassaan Koirien käyttäytyminen.

Mielestäni lapinporokoira on erinomainen koira juuri siksi, että se on niin sanotusti “monenviljankoira”, eli koira, jolla ei ole liioiteltuja ominaisuuksia. Jos koira on moneen sopiva, se kertoo tietynlaisen käyttäytymisen “puutteellisuudesta” ja vähäisyydestä. Toisin sanoen koska porokoira on paimentanut, etsinyt raatoja, vahtinut, käynyt kanalintumetsällä, tappanut myyriä jne., porokoiran tehtävät eivät ole voineet olla kovinkaan erikoistuneita. Rotuominaisuudet nousevat nimenomaan koirien lajityypillisestä metsästyskäyttäytymisketjusta.

Rotutasolla metsästyskäyttäytymisketjun osaset näkyvät sitten sen mukaan miten koiran käyttäytyminen on jalostunut sen työtehtäviä varten. Lapinporokoirille ei ole siis kehittynyt jalostuksen myötä esimerkiksi suurta silmällä paimennusta, kuten ns. nummipaimenille, eikä niiden ole myöskään tarvinnut menestyä perinteisesti metsällä erikoistuneina vaikkapa seisomiseen tai hakuun, vaan esittää toistaitoista haukkuvan tai ylösajavan lintukoiran virkaa.

Se, että lapinporokoirien metsästyskäyttäytymisketjun osasten esiintymisvahvuus on juuri tietynlainen, antaa hyvän lähtökohdan erilaisiin harrastuksiin, jotka samalla varmasti ylläpitävät näitä käytöksiä ja tuon metsästyskäyttäytymisketjun palasia. Tietenkin, jos jalostetaan esimerkiksi harrastuksia ajatellen, osa näistä käytöksistä korostuu tai häviää. Siksi täytyisikin miettiä, mikä on se asia mitä me koirien tulevaisuuden käyttäjät haluamme säilyttää? Tai millaisia ominaisuuksia nykyään tarvitaan poropaimennuskoirille?

Jos jalostustavoite on vain seurakoira, niin tuo sisäsyntyinen metsästyskäyttäytymisketju todennäköisesti katoaa kokonaan ja sitten lapinporokoirat eivät esitä noita metsästyskäyttäytymisketjun palasia. Tästä taas seuraa, että vahvistamalla esiin kaivettavissa olevia käytöksiä ei ole enää niin helppo saavuttaa jalostuksella. Esimerkiksi monet seurakoirat eivät ilmennä enää mitään käytöstä metsästyskäyttäytymisketjusta. Tähän ilmeisesti liittyy myös se, että seurakoiraa voi olla vaikea saada motivoitumaan, ja niiden käytöstä voi olla hankala vahvistaa harrastuksiin tai työtehtäviin.

Tällä hetkellä tilanne on se, että suurin osa kasvattajista ja koiran omistajista ei ole poromiehiä eikä poronaisia. Suurin osa ei myöskään harrasta paimentamista. Myös allekirjoittanut kuuluu tällä hetkellä tuohon joukkoon. Miten näitä paimennusominaisuuksia – eli metsästyskäyttäytymisen osa-alueita – säilytetään, jos niistä ei tiedetä?