Turun Murre oli järjestänyt taas kiinnostavan luennon. Tällä kertaa Tommy Wirén kävi luennoimassa aiheesta Rodunomaisen käytöksen muokkaaminen. Valtaosa ominaiskäytöksistä on rotuominaisuuksia, joten usein kun omistaja kokee jonkun koiran käytöksen ongelmalliseksi, kyse on vain siitä, että koira ilmentää itseään. Ts. ei kannata ottaa pystykorvaa, jos kokee ongelmaksi haukkumisen. Koira ilmentää näitä sisäsyntyisiä ominaisuuksiaan eikä mieti onko käytös sopivaa vai ei. Ongelmia voi myös tulla, jos eläimelle opetettu temppu tulee lähelle ominaiskäytöstä. Jos halutaan päästä muuttamaan ominaiskäytöksiä, on päästävä reaktiotasolle, koska käytös muodostuu reaktioista. Mitä pienempiä reaktioita huomaat, sen paremmin pääset käytökseen käsiksi.

Kiinteät käyttäyttymismallit (fixed action patterns / modal action patterns)

Itse asiassa käyttäytymismallit eivät ole ikinä kiinteitä, mutta tällä tarkoitetaan toimintamallia, joka alkaa tietystä ärsykkeestä eikä ole tahdonalaista. Parempi termi olisikin puhua lajille tyypillisistä käytöksistä. Nämä vahvistuvat hyvin helposti ja niitä on vaikea hallita. Koirilla näitä on muun muassa saalistaminen, hajussa pyöriskely, luun piilottaminen, haukkuminen, astuminen jne. Luennoitsija antoi hyvän esimerkin, joka avaa tätä asiaa. Jos sinulla on hämähäkkikammo, reagoitko samantien vai jäätkö tuumailemaan miten reagoisit. Pelko on myös kiinteä käyttäytymismalli, joka voi periytyä tai olla opittua. Tai jos potilaalle tehdään refleksitesti kolauttamalla vasaralla polveen, jalka heilahtaa. Sen saa olemaan heilahtamatta vain jos jännittää jalkaa ja keskittyy siihen, että se ei liikahda. Toisin sanoen refleksiä ei voi kouluttaa pois. Ei tulisi olla eläimelle siis vihainen siitä, että se käyttäytyy refleksinomaisesti. Miten sitten käyttäytymismalleihin, jotka eivät ole tahdonalaisia, voi vaikuttaa?

Ainoa vaihtoehto on lähteä purkamaan käytöstä reaktiotasolla. Koira ei voi reaktiiviselle käyttäytymiselle mitään, jos sillä ei ole oppihistoriaa taustalla. Käyttäytymiseen vaikuttavat sekä geneettiset taipumukset että oppiminen. Esimerkiksi tuotantokanat on jalostettu munimaan, mutta ne eivät haudo. Niiltä on jalostettu pois hautominen, mutta käytös voidaan kouluttaa takaisin. Ensin opetetaan mekaaninen käytös -> kana menee maahan. Sitten opetetaan, että kana menee maahan tietystä ärsykkeestä, esimerkiksi golfpallon näkemisestä. Järjestetään hämärä pesä, jossa pallo on. Jokin alkaa käskeä kanaa hautomaan. Näin ollaan rakennettu käytös, joka käynnistää lajityypillisen käytöksen. Mielenkiintoinen jatkokysymys tälle olisikin, miten geenit, kokemukset ja oppimisen kautta tapahtuvat muutokset mahdollisesti vaikuttavat tulevien jälkeläisten geeneihin. Ilmeisesti opittu asia voi siirtyä jotenkin myös eteenpäin, jos se on ominaista. Onko jokin opittu asia periytynyt vai onko kyky oppia sosiaalisesti? Tätä ei ole juuri tutkittu ja sitä on myös vaikea tutkia. Ehkä tulevaisuudessa saadaan uutta tietoa tästäkin.

Mielestäni tämä rodunomaisen käyttäytymisen muokkaaminen on mielenkiitoinen aihe myös lappalaiskoirien paimennustaipumusten säilyttämisen kannalta. Paimennustaipumusta ja metsästyskäyttäytymisketjun vaikutusta siihen olen jo aiemmin pohtinu täällä. Metsästyskäyttäytymisketjuun liittyy myös noutajien taipumus noutaa. Tätä voidaan havainnollistaa kahdella ääripäällä eli noutajalla, joka ei nouda ja noutajalla, joka ei päästä irti. Eli niillä koirilla, jotka ovat hyviä tarttumaan, luovutus on ongelma. Huonoilla tarttujilla taas luovutus on helppoa. Toisilla on siis ongelmia tartu- nosta – luovuta -käytöksen alkupäässä, ja toisilla loppupäässä. Silti kaikista näistä koirista saadaan samassa ajassa valmiita avustajakoiria.

Kaikilla koirilla on siis suunnilleen samat “Top 10” -taipumukset, mutta eri järjestyksessä. Ei lähdetä koskemaan kaikista voimakkaimpiin ominaisuuksiin ollenkaan, koska geneettinen käytös ei heikkene. Koira tekee käytöstä kuitenkin kun ihminen ei ole näkemässä. Sen sijaan aletaan vahvistamaan “Top 10” -listan heikompia ominaisuuksia. Heikko ominaisuus siis kasvatetaan voimakkaaksi, jolloin heikko voi olla yhtä vahva tai voimakkaampi kuin listan vahvin käytös. Toisin sanoen “Top 10” -listalla ominaisuudet vaihtavat paikkaansa.

Rotuominaisuuksille pystyy siis tekemään paljon, ja helpointa tämä on pienten pentujen kanssa, joilla ympäristön ärsykkeisiin reagoiminen ei ole vielä voimakasta. Koira osaa parhaiten sen, mitä on saanut ensimmäisten neljän elinkuukauden aikana oppia. Voidaan siis rakentaa joku käytös, jolloin oppimishistoriasta tulee voimakkaampi. Esimerkiksi jos irroittamista on treenattu pentuna jo paljon, se toimii myös aikuisena aggression aikana. Ensin täytyy treenata irroitus, ja vasta sitten mennään vaikeampiin ympäristöihin. Jos koiralla ei ole vahvaa käytöstä, ei kannata mennä vaikeaan ympäristöön treenaamaan sellaista, mistä koiralla ei ole aavistustakaan. Ympäristö kilpailee aina koiran huomiosta. Kasvata koiran kontrollikäytöstä ja estä tekemästä ominaiskäytöstä. Tottelevaisuus on aina ehdollista toimintaa ja ihmisen mielipide ei ole läheskään aina se mitä koira haluaa tehdä. “Tee tarpeeton asia, hyödyt siitä jotain.” Koiralle tarpeeton haju, esimerkiksi home, tehdään koiralle tärkeäksi asiaksi.

Esimerkiksi ensin vahvistetaan haluttua käytöstä ja vasta sitten tuodaan tilanteeseen ärsyke. Koulutetaan siis reaktio ilman ärsykettä. Tämä tehdään positiivisen vahvistamisen keinoin siten, että eläimellä on halu tehdä reaktio. Jos halutaan, että koira kissan jahtaamisen sijaan istuu, tarvitaan ärsyke eli kissa. Ennen kissan tuomista kuvioon on täytynyt harjoitella istumista. “Kun näet liikettä (kissan), pysähdy istumaan.” Saat aina mitä vahvistat.

Käyttäytyminen koostuu – laji- ja rotuominaisuuksien ja oppimishistorian lisäksi – myös terveydentilasta. Sairaudet, stressi, kivut, loukkaantumiset, ruokavalio ja liikunta vaikuttavat siihen. Kaikkien koirien pitäisi päästä toteuttamaan itseään eli tekemään niitä asioita, joita sen omasta mielestään tulee tehdä eli toimimaan koiramaisesti: kaivamaan / rypemään / juoksemaan / puremaan keppiä jne.

Vahviste (reinforcement) ja vahvistaminen

Hyvä vahviste on koiran mielestä ansaittu, arvostettu, haluttu ja välitön. Vahvistaminen on taas prosessi. Koiran kannattaa antaa valita vahviste, jota voi kontrolloida. Jos pyytää koiraa istumaan ennen kuin koira pääsee juoksemaan rusakon / pallon perään, homma kääntyy toisin päin. Sisäsyntyiset käyttäytymismallit toimivat kyllä vahvisteena, mutta potenssiin kymmenen verrattuna ehdolliseen työskentelyyn. Toisin sanoen jos pyytää koiraa istumaan viisi kertaa ja palkkaa istumisen heittämällä palloa viisi kertaa, istumisella on 5 pistettä ja saalistamisella on 50 pistettä. Jos siis tavoitellaan ärsykekontrollia, kouluttamisesa käytetään aina ensin ruokaa, joka on kontrolloitavissa. Ominaiskäytöksen voi ottaa mukaan vasta kun viimeistellään käytöstä. Eli vasta kun koira osaa asian, koska muuten suuri käytöskiihko syö opetetun käytöksen. Kiihdyttävä palkkio myös vahvistaa vääränlaista tunnetilaa.

Jos ruoka ei toimi vahvisteena, ei pidetä koiraa nälässä vaan koira joutuu tekemään jotain ruuan eteen. Koirat tykkäävät leikkiä, joten otetaan yksi namipala ja jos koira syö sen, sen kanssa leikitään 30 sekuntia. Tätä toistetaan eli “ota taas herkku, saat leikkiä”. Seuraavalla kerralla koiran täytyy syödä kaksi herkkupalaa, jotta sen kanssa leikitään 30 sekuntia jne. Koira syö siis puolta enemmän kuin leikkii. Syömisen määrä kasvaa kaiken aikaa ja muutaman päivän päästä ruoka on yhtä hyvä juttu kuin leikkiminen. Aiheeseen voi perehtyä myös Kiitospalat palkkiona -postauksessa.

Kun koira osaa yksinkertaisen asian, vaikka kohdetyöskentelyä, ja toistaa tätä käytöstä 15 kertaa peräkkäin missä tahansa ympäristöissä ja häiriöissä, se toimii ponnahduslautana vaikeammille asioille. Liian usein treenit ovat liian pitkiä ja monimutkaisia, eli opetetaan liian isoja kokonaisuuksia liian kauan. Mieti haluatko enemmän vai vähemmän jotain käytöstä.