Lammaslauantai
Nesla osallistui tänään Paimensukuisten Lapinkoirien paimennuspäivään Määtilalla ja oli ensimmäisen kerran ns. “paimentamassa lampaita”. Mukana oli myös Viiti. “Hullunkuriton perhe”-poseeraus.
Nesla sai seuraavanlaisen arvion:
Kiinnostus lampaisiin:
Aitauksen ulkopuolella ei kauhean kiinnostunut, aitauksessa reagoi lampaiden liikkeeseen.
Kestävyys ja keskittyminen:
Herpaantuu kun tilanne rauhoittuu, pitää olla lähellä lampaita, jotta jaksaa keskittyä.
Ja sitten sitä kuuluisaa pohdintaa. 😀
Nesla on aina suhtautunut lampaisiin jokseenkin ystävällisen välinpitämättömästi. Lampaat kiinnostavat, mutta ne eivät saa aikaan samanlaista yli-intensiivisyyttä kuin porot. Lampaat ovat olleet sellaisia “hengailukavereita” ja “nuuskutettavia”. Ja olen pitänyt tätä ainoastaan hyvänä asiana, koska poropaimennustaipumustestissä koiran yli-intensiivisyys piti ensin saada pois, jotta päästiin vaiheeseen rauhallinen paimennus, joka tarkoittaa myös porojen pakoetäisyyden pienenemistä.
Tämä lammaspaimennuskokemus oli todella erityyppinen kuin kokemukseni Muskan kanssa lampailla tai viime talven poropaimennustaipumustestistä. Voi sanoa, että Nesla oli ensimmäisellä kerralla pyöröaitauksessa jokseenkin välinpitämätön lampaita kohtaan. Se haki minuun katsekontaktia tyyliin “Voitko kertoa mikä tässä nyt on pointtina?” Neslaa piti ns. kiihdyttää (lähestyttiin lampaita nopeasti kävellen, jopa juosten), jotta alkoi haukkua niitä. Luulen, että tässä oli tarkoituksena saalisvietin kautta ns. sytyttää koira?
Minua jäi mietityttämään, miksi koiran pitää haukkua, jos lampaat jo liikkuvat? Tai mistä koiran pitäisi tietää, että lampaita täytyy haukkua tai paineistaa pyöröaitauksessa, jos seisotaan paikallaan ja vastapäätä aitausta lampaat seisovat myös kasassa paikallaan? Ts. kun emme liikkuneet, lampaatkaan eivät liikkuneet. Silloin Nesla istahti viereen istumaan, katsoi rauhallisesti ja hiljaa lampaita. Minusta tämä on järkevää käytöstä koiralta. Käsitin, että toivottavaa olisi ollut jatkuva pyrkimys lampaille ja (jopa yli-intensiivinen) kiinnostus lampaita kohti, vaikka ohjaaja ei liikkuisi. Silloin koira olisi ns. syttynyt lampaista.
Toisella kierroksella Nesla vain söi lampaiden paskaa. Se vaikutti hämmentyneeltä eli kulki kuono maassa paskaa syöden, tuijotellen lampaita alta kulmiensa. Tällä kertaa se ei siis suostunut enää haukkumaan lampaita. Neslaa yritettiin vielä ns. sytytellä kulkemalla suoraan kohti lampaita ja päästämällä koira hyvin lähelle niitä. Lopputulos oli, että jos lampaisiin oli etäisyyttä Nesla söi vain paskaa, ja jos se päästettiin ihan iholle, niin meni yli-intensiiviseen tilaan, jossa räksytti räkä poskella, lampaat sinkosivat joka suuntaan ja Nesla arpoi kuin bingossa minkä perään kiskaisee.
Mielestäni tässä on vähän sama juttu kuin esim. tokossa. Matalassa “vireessä” koiraa on helpompi opettaa ja kun homma on hanskassa, nopeutta tai kiihkeyttä on helppo kasvattaa, jos sellaista tarvitaan. Ts. miksi paimennuksessa pitäisi ensin kiihdyttää koira (yli-intensiivinen koira stressaa varmasti myös lampaita), ja sitten aletaan “rajoittaa” kiihkoa, jotta saadaan aikaan sellainen suoritus minkä perusteella joskus voidaan päästää sekä lampaat että koira aitaamattomalle laitumelle? Jotenkin näin maalaisjärjellä ajatellen ristiriitaista, koska “välinpitämättömän / rauhallisen” koiran kanssa voisi heti aloittaa siten, että kuljetaan yhdessä siellä laitumella. Kyllä se jossain vaiheessa homman hoksaa ja samalla oppii lukemaan paimennettavia sekä säätelemään omaa toimintaansa. Maltti on valttia!
Lounaalla kouluttaja kertoi, että kiihkeän – suoraan kohti menevän koiran – kanssa paimennusta voisi treenata siten, että paimennettavat ovat pyöröaitauksen sisällä ja koira ulkopuolella. Siinä sitten treenataan muun muassa tasapainoa, käskyjä jne. Tämä kuulostaisi koiran ja lampaiden hyvinvoinnin kannalta järkevältä. Toisaalta suoraan laumaan menevä (lappalais)koira oppii kiertämisen kun sille annetaan mahdollisuus oppia ymmärtämään laumaa. Kun koira oppii yrittämään keinoja vaikuttaa laumaan, esiin tulevat kiertäminen, haukku, kuljettaminen ja sopiva nopeus.