Lapinporokoirat
ROTUMÄÄRITELMÄ: LAPINPOROKOIRA
Rotumääritelmä ja sen tulkintaohje 2 MB (pdf)
Käyttötarkoitus:
Porojen paimennukseen käytettävä koira.
Lyhyt historiaosuus:
Saamelaiset ovat jo vuosisatoja käyttäneet lapinporokoiran tyyppisiä koiria porojen paimennukseen. Porokoirien rotuunotto aloitettiin 1950-luvulla, jolloin nykyinen suomenlapinkoira ja lapinporokoira vielä katsottiin samaksi roduksi. Omaksi rodukseen lapinporokoira erotettiin 10.12.1966, koska oli todettu, että oli olemassa kaksi eri tyyppistä poroa paimentavaa koiraa.
Yleisvaikutelma:
Keskikokoinen, selvästi korkeuttaan pidempi paimenpystykorva. Voimakas luusto ja lihaksisto, jäntevä, ei kuitenkaan saa vaikuttaa raskasrakenteiselta. Sukupuolileima on selvä. Karvapeite on kehittynyt arktiseen ilmastoon sopivaksi.
Tärkeitä mittasuhteita:
Rungon pituus on noin 10% säkäkorkeutta suurempi. Rintakehän syvyys on noin puolet säkäkorkeudesta.
Käyttäytyminen/luonne:
Oppivainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palveluhaluinen. Työssään herkkähaukkuinen.
Pää:
Pitkänomainen. Kuono-osa on hieman kalloa lyhyempi.
Kallo-osa:
Päälaki on hieman kupera.
Otsapenger:
Loiva, otsauurre on erottuva ja kulmaukset selvät.
Posket:
Poskikaaret selvät.
Kuono-osa:
Kuononselkä suora. Kuono on sekä ylhäältä että sivulta katsottuna tasaisesti kärkeä kohti kapeneva.
Kirsu:
Mieluimmin musta, kuitenkin karvapeitteen väriin sopiva.
Huulet:
Tiiviit.
Leuat/Hampaat/Purenta:
Leuat ja hampaat voimakkaat. Leikkaava purenta. Normaali hammaskaavio.
Silmät:
Mieluiten tummat, kuitenkin karvapeitteen väriin sopivat. Eloisat ja melko etäällä toisistaan. Muodoltaan soikeat. Ilme on älykäs, nartuilla myös nöyrä.
Korvat:
Pystyt, keskipitkät, melko etäällä toisistaan, tyvestään leveähköt. Ne ovat sisäpuolelta, varsinkin alaosasta, tuuheakarvaiset.
Kaula:
Voimakas ja keskipitkä, sulavasti lapoihin liittyvä. Ei löysää kaulanahkaa.
RUNKO
Säkä:
Erottuva.
Selkä:
Voimakas ja lihaksikas.
Lanne:
Lyhyt ja lihaksikas.
Lantio:
Melko pitkä ja hieman viisto.
Rintakehä:
Syvä, pitkä ja tilava, ei kovin leveä. Kylkiluut ovat selvästi kaareutuneet.
Alalinja ja vatsa:
Vatsaviiva loivasti kohoava.
Häntä:
Keskipitkä, tuuhea ja matalalle kiinnittynyt. Levossa riippuva; liikkeessä löysällä kaarella, mutta ei saa nousta selän päälle. Hännän liike voi olla myös pyörivää.
RAAJAT
Eturaajat
Yleisvaikutelma:
Vahvat, voimakkaiden lihasten runkoon kiinnittämät, kuitenkin vapaasti liikkuvat. Lihaksikkaat ja hyvin kulmautuneet. Edestä katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset.
Lavat:
Viistot ja lihaksikkaat.
Kyynärpäät:
Eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, tiiviisti rungon myötäiset, suoraan taakse suuntautuneet.
Kyynärvarret:
Pystysuorat.
Ranteet:
Jäntevät ja joustavat.
Välikämmenet:
Sivulta katsottuna hieman viistot mahdollistaen joustavat liikkeet.
Käpälät:
Soikeahkot, joka puolelta, myöskin alapuolelta, tiheäkarvaiset. Varpaat hyvin kaareutuneet. Päkiät ovat kimmoisat ja paksut.
Takaraajat
Yleisvaikutelma:
Voimakkaasti kulmautuneet. Takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset.
Reidet:
Pitkähköt, leveät ja lihaksikkaat.
Polvet:
Eteenpäin suuntautuneet, polvikulma on selvä.
Sääret:
Suhteellisen pitkät ja jäntevät.
Kintereet:
Melko matalat. Kinnerkulma on selvä.
Välijalat:
Melko lyhyet, pystysuorat ja yhdensuuntaiset.
Käpälät:
Kuin etukäpälät. Kannuksia ei suosita.
Liikkeet:
Vapaat, joustavat, väsymättömät ja tasapainoiset. Kestävä ravi. Nopeassa ravissa taipumus yksijälkisyyteen.
Nahka:
Kauttaaltaan tiivis ja poimuton.
KARVAPEITE
Karva:
Peitinkarva keskipitkää tai pitkää, suoraa, melko pystyä, karkeaa; pohjavilla hienoa ja tiheää. Karva on usein tuuheampaa ja pidempää kaulassa, rinnassa ja reisien takaosassa.
Väri:
Musta eri sävyissään, jopa harmahtava tai parkinruskea. Usein yleisväriä vaaleampaa, harmahtavaa tai ruskehtavaa väriä päässä, rungon alaosassa ja raajoissa. Valkoiset merkit kaulassa, rinnassa ja raajoissa sallitut. Pohjavilla on mustaa, harmaata tai ruskehtavaa.
Koko:
Ihannekoko uroksilla 51 cm, nartuilla 46 cm, sallittu poikkeama +- 3 cm. Tyyppi on tärkeämpi kuin koko.
Virheet:
Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Epäselvä sukupuolileima
Velttokärkiset korvat
Mustilla koirilla hyvin vaaleat silmät
Kippura selän päälle kaartuva häntä
Pehmeä, laineikas tai rungonmyötäinen karvapeite
Pohjavillan puute.
Hylkäävät virheet:
Ylä- tai alapurenta
Luppakorvat.
HUOM:
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin.
HISTORIA
Lapinporokoiran kantamuotona voidaan pitää esihistorialliselta ajalta lähtien Skandinavian pohjoisosissa olleita koiria. Rodun alkuperästä on kuitenkin myös keskusteltu paljon, koska lapinporokoira poikkeaa selvästi perinteisistä pystykorvista (joilla on neliömäinen rakenne, kippura häntä ja runsas karvoitus).
Ensimmäiset tiedot Lapissa harjoitetusta poronhoidosta ovat vasta 1500-1600-luvuilta ja ensimmäiset merkinnät poroja paimentavista koirista ovat vuonna 1674 ilmestyneessä Lapponia-kirjassa.
Lapinporokoira on rotuna ikivanha, mutta säännöllisen kenneltyön piiriin vasta 50-luvulla tullut rotu, jonka jalostusta yritettiin käynnistää jo 1930-luvun lopulla. Näkyviä tuloksia ei silloin vielä saavutettu.
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa käyty Lapin sota evakkoreissuineen oli tuhoisa isku porokoirille. Poroa paimentavan koiran jälleenrakennus alkoi varsinaisesti 1959; tuloksena oli lapinporokoira, jonka rotumerkit Kennelliitto vahvisti v. 1966.
Toinen uhka porokoirien säilymiselle oli moottorikelkkojen tulo poronhoitotyöhön. Tämä aiheutti sen, että porokoirat syrjäytyivät käytännön työstä ja samalla poromiesten mielenkiinto porokoiraa kohtaan väheni.
Mm. palveluskoirakoeoikeuksien saaminen ja rodun hyvä terveystilanne näyttää kuitenkin lisänneen rodun suosiota ja vuosittaiset rekisteröinnit ovatkin ilahduttavasti lisääntyneet.
Luonne:
Lapinporokoiralla on paimentavan työkoiran luonne; se kaipaa paljon liikuntaa, ulkoilua ja toimintaa. Rotumääritelmänsä mukaan lapinporokoira on tottelevainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palvelushaluinen, työssään herkkähaukkuinen. Haukkuminen on paimentavalle porokoiralle vain ja ainoastaan työväline, ei itsetarkoitus. Tässä suhteessa se muistuttaakin aidosti enemmän paimen- ja palveluskoiraa, kuin perinteistä pystykorvaa. Mikäli perheessä ei paimennettavaa olisikaan, voi koiran työhaluja purkaa tottelevaisuuskentillä, -kokeissa, agilityssa, pelastus- ja palveluskoirakokeissa, lenkkeilemällä, vaelluksilla, ihan mitä tahansa…
Lapinporokoira sopii mainiosti toimintaan jos toiseenkin. Lapinporokoiran vilkas, älykäs ja itsenäinen luonne tekee siitä kiinnostavan koulutettavan. Kokenut porokoirakasvattaja onkin sanonut: “Muista, että koirasi tekee kaikkensa miellyttääkseen sinua. Jos se tekee jotain väärin, olet itse tehnyt virheen.”
Porokoiralla on ollut ja on yhä edelleen tärkeä tehtävä pohjoisen työkoirana. Se on koirana kehittynyt ja muovautunut vastaamaan yhä ankarimpiin vaatimuksiin. Kotimaisista paimenpystykorvista porokoira lienee tänäkin päivänä eniten alkuperäiseen työtehtäväänsä käytetty rotu, joka pystyy itsenäiseen työskentelyyn. Tyypillisen sisukkuutensa se osoittaa myös työssään.
Ulkonäkö:
Muihin pystykorviin verrattuna lapinporokoira muistuttaa tyypiltään paimenkoiraa runkonsa pituuden, riittävien raajakulmausten ja matalahkon hännänkantotapansa perusteella. Nykyisin lapinporokoiralle sallitaan rotumääritelmän mukaan myös pitkä karva.
Lapinporokoira on keskikokoinen (narttujen keskikoko 46 cm, urokset 51 cm), selvästi korkeuttaan pidempi koira, jolla on tarkoituksenmukaisesti kulmautuneet raajat ja kestävä olemus. Pitkähkörunkoisena ja kulmautuneena koirana se on tyypiltään ravaaja, jonka liike on maatavoittavaa, kevyttä ja uupumattoman vaikutelman antavaa. Työkäytössä olevan porokoiran tulisi selviytyä sadankin kilometrin pituisesta päivätaipaleesta, terve rakenne, sisukas luonne ja terveys ovat sille siis välttämättömiä.
Yleisin peitinkarvan väri lapinporokoiralla on mustana erilaisin vaaleammin värimerkein. Myös parkinvärisiä (ruskeita) koiria esiintyy; vaaleammilla värimerkeillä tai ilman merkkejä, täysmustia, mustia harmain merkein, erisävyisiä harmaita jne. Lisäksi koirilla on usein valkoisia tassuja, valkoisia rintamerkkejä, jopa kauluksia ja kuonopiirtoja. Rinnassa esiintyvät valkoiset merkit ovat hyvin yleisiä.
Terveys:
Lapinporokoiria on nykyään ryhdytty entistä enemmän tutkimaan; lähinnä dokumentteja on lonkista, polvista ja silmistä, myös yksittäisiä kyynärnivelkuvauksia on olemassa.
Terveyslukuja 1990 – 2011
Terveyslukuihin on laskettu tarkastelujaksoilla syntyneiden koirien rekisteröinnit ja näiden vakavat sairaudet, jotka on ilmoitettu jalostustoimikunnalle.
Lapinporokoiria 1990 – 1999 syntyneissä on vähän ja tiedot ovat hajanaisia.
Lapinporokoirien rekisteröinnit vuosina 2000 – 2011 yhteensä 2544 pentua
Epilepsia-sairaita 17 = 0,67%
Kilpirauhasen vajaatoiminta 7 = 0,28%
Addison 2 = 0,08%
Lapinkoira -lehti 1/2012
——
Health
Lapponian herders are now being examined more, and there mainly exist documents from the hips, knees and eyes, including individual elbow results here and there.
Health facts 1990 – 2011
These figures have been calculated from the period’s registrations of births of dogs and their serious illnesses, which have been reported to the breeding committee.
Of all the births during 1990 – 1999, the data on Lapponian herders is scarce and scattered.
Registrations of Lapponian herders for the years 2000 – 2011 reach a total of 2544 pups.
Epilepsy 17 = 0.67%
Hypothyroidism 7 = 0.28%
Addison’s disease 2 = 0.08%
Lapinkoira -magazine 1/2012